Haaveilijat muita huonompia työntekijöitä – tässä syy

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Unohdutko usein työpöytäsi ääressä katselemaan ikkunasta ulos ja mietiskelemään syntyjä syviä? Tämä voi olla merkki siitä, ettet pysty paneutumaan tarpeeksi työhösi, sillä haaveilijoiden on usein vaikea keskittyä muuhun kuin taivaanrannan maalailemiseen.

Tuore tutkimus osoittaa, että unelmiinsa usein uppoutuvat ihmiset eivät ota ärsykkeitä vastaan edes toisilta ihmisiltä. He eivät yksinkertaisesti välitä mitä heidän ympärillään tapahtuu.

University of Sussex ja University College London tekivät tutkimuksen, jossa he tarkastelivat ajatuksiinsa helposti unohtuvia ihmisiä. Tulokset osoittivat, että haaveileminen filtteröi pahimmassa tapauksessa kaiken muun pois mielestä, tuli se sitten ajattelijan oman pään sisältä tai hänen ympäriltään.

Sama toimii myös toisin päin – mikäli ihminen kiinnittää paljon ympärillään oleviin asioihin huomiota ilman, että pystyy sivuuttamaan niitä, on hänen omatkin ajatuksensa yleensä hänelle merkityksellisimpiä. Daily Mailin mukaan haaveilijoiden keskittymiskyvyn puutetta voidaan verrata ADHD-oireisiin.