Kardashianin aviomies huumevieroitukseen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Khloe Kardashian on ollut viime aikoina ikävissä otsikoissa miehensä pettämishuhujen takia. Lamar Odomin väitetään olevan myös huumekoukussa, ja siksi pariskunnan kerrotaan olleen eron partaalla. Khloen väitettiin kuitenkin taannoin pysyvän miehensä rinnalla, mikäli tämä hakee apua ongelmiinsa.

Nyt Lamar Odomin kerrotaan kirjautuneen huume- ja alkoholivieroitukseen. Asiasta uutisoineen People-lehden mukaan 33-vuotias NBA-koripalloilija on myöntänyt tarvitsevansa ulkopuolista apua ongelmiinsa. Urheilija on jo aikaisemmin myöntänyt käyttäneensä huumeita, ja hän rikkoi NBA:n huumeiden vastaisia sääntöjä kahdesti vuonna 2001.

29-vuotiaan Khloe Kardashianin aviomiehen Lamar Odomin väitetään pettäneen vaimoaan useiden naisten kanssa vähintään vuoden ajan. Lisäksi miehen epäillään olevan tällä hetkellä riippuvainen ainakin reseptilääkkeistä ja crack-kokaiinista. Khloe on vakuuttanut, ettei ole aikeissa erota miehestään, mutta hänelle on äitinsä toimesta palkattu jo avioeroasianajaja Laura Wasser. Hän hoiti aikanaan Kim Kardashianin ja Kris Humphriesin eron.