5 asiaa, jotka opiskeluaikana täytyy kokea

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Opiskelijaelämään kuuluvat usein bileet ja vähäuniset aamut. Juhlien lomassa ja rankan opiskelun ohella voi kuitenkin ottaa kaiken ilon irti siitä, että viettää päivänsä satojen samanikäisten kesken. Mitä kaikkea opiskelijaelämään sitten kuuluu?

Tunnollisen opiskelun lisäksi kannattaa ainakin kerryttää kokemuksia. Vaikka monet muuttavat ensimmäiseen omaan kotiin vasta opiskeluiden myötä, alkaa varsinainen itsenäistyminen elämänkokemusten kartuttamisesta. Esimerkiksi spontaani reissu opettaa toimimaan tiukoissakin tilanteissa.

Opiskelijat voivat suunnitella ystäväporukalla matkan, jonne lähdetään hetken mielijohteesta ja samalta istumalta. Matkalle ei saa varata hotelleja ja reittiä ei saa suunnitella etukäteen. Mututuntumalla matkustaminen hitsaa porukkaa yhteen ja reissulta riittää varmasti muistoja vuosiksi eteenpäin.

Mikäli opinahjo järjestää opiskelijoilleen tapahtumia ja tempauksia, kannattaa niihin ottaa osaa. Näin pääsee mukavasti porukkaan sisään ja tutustuu samalla muihin ihmisiin. Opiskelijaelämään kuuluu myös kuun viimeisenä viikonloppuna äidin patojen luona vieraileminen, kun rahat ovat finaalissa ja jääkaappi ammottaa tyhjyyttään.

Aina ei kuitenkaan tarvitse mennä omaan kotiin tai ainakaan matkustaa sinne yksin. Opiskelija voi pyytää kaverinsa viikonlopun viettoon mukaan tai vastaavasti mennä kaverin vahemmille vierailemaan, The Stir-julkaisu vinkkaa.

Opiskelun pääasiallisin tehtävä on valmentaa ihmisistä tulevaisuuden tekijöitä. Vaikka opetussuunnitelmaa kannattaa harkita tarkkaan, voi mukaan aina ujuttaa jonkin yllättävän kurssin, jonne ei olisi kuvitellut menevänsä. Uusi tieto avartaa.

Etenkin Yhdsysvalloissa juhlitaan kevätvapaita, ja opiskelijat matkustavat usein johonkin rantakohteeseen villejä bileitä varten. Miksipä samaa ei hyödyntäisi myös Suomen oloihin? Maassamme järjestetään erilaisia opiskelijaristeilyjä ja massiivisia tapahtumia, joihin kannattaa hypätä rohkeasti mukaan. Ehkäpä juhlista löytää myös tulevaisuuden työkavereita tai jopa enemmän…