Niko Saarinen masturboinnistaan BB-talossa: ”Päälähetyksessä se leikattiin väärin”

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -taloon eilen astellut vanha BB-asukki Niko Saarinen oli eilisen ajan varsin rauhallinen, sillä mies ei päässyt laukomaan mitään kovinkaan ikimuistoista. Bileitä kovasti odottava realitytähti osallistui kuitenkin innokkaasti asukkaiden keskusteluihin.

Puhe kääntyi eilen illalla perinteiseen tapaan seksiin ja myös sooloseksiin. Intiimien ihmissuhteiden puute vaivaa varmasti jokaista asukasta, ja Jori Kopponen tiedusteli Nikolta miten haluja helpotettiin aikaisemmilla tuotantokausilla. Niko kertoi harrastaneensa oman käden puuhastelua, mutta yllättyneensä lopputuloksesta.

– Ne muut asukkaat sanoi, että ne oli runkannut talossa. Sit mä päätin tehdä sen kans. Siinä istui samaan aikaan kaksi muuta tyyppiä viereisellä sängyllä. Mä menin peiton alle ja tein sen. Sit mä menin pesulle ja vasta myöhemmin sit myös saunaan. Siellä mä sanoin, että ”Mä tein sen”, Niko Saarinen kertoi.

– Sit päälähetyksessä se kuitenkin leikattiin silleen väärin, että lopputuloksessa mä runkkasin ja sit heti juoksin ulos ja huusin, että mä tein sen. Sen saatiin näyttämään siltä. Ja mun äiti istui silloin studiossa ja mä olin häätöäänestyksessä, Niko naureskeli.

Uusimmat