Maailman coolein isä? Leikkii Batmania ja kuvaa itseään

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

YouTuben kautta monista arjen sankareista tulee suuren suosion saavuttaneita videopalvelun julkkiksia. Nyt eräs isä naurattaa netissä, koska hän julkaisee hupaisia Batman-videopätkiä verkkoon. Videoista koottiin yksi kokoelma, joka saa nauruhermot koetukselle.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Isä kuvaa itseään yllättävissä tilanteissa ja siten, että hän on pukeutunut Batman-naamariin. Yleensä taustalla on hänen lapsensa ja kuvausympäristönä toimii perheen auto. Yksi parhaimmista kohtauksista lienee se, kun hänen tyttärensä puhuu puhelimessa. Myös perheen äiti saa osansa supersankarin neuvoista.

Video paranee sitä mukaan, mitä enemmän sitä katsoo. Isän oivallukset ovat huvittavia, ja vieläpä hauskemmaksi tilanteesta tekee se, että miehestä ei näy videopätkissä kuin osa päästä – joka on tietysti puettu Batman-maskiin. Batman on nyt tapetilla, koska Ben Affleck valittiin hiljattain kyseisen lepakkomiehen rooliin.