Robinin videolla jo 2 miljoonaa YouTube-katselua – tältä näytti Boom Kah -temppu

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Poplaulaja Robin julkaisi 30. elokuuta Boom Kah -singlen samaa nimeä kantavalta tulevalta albumilta. Musiikkivideo on nyt kerännyt YouTube-palvelussa yli kaksi miljoonaa katselukertaa. Rajapyykin kunniaksi Robin ihastutti fanejaan Boom Kah -tempauksella.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Siinä hän laulaa kyseisen kappaleen akustisesti päällään seisten. Nuorukainen näyttää videolla olevan joissain kohdin ilmeidensä puolesta hätää kärsimässä, vaikka hänen laulunsa kulkeekin moitteettomasti.

Alkuperäisellä Boom Kah -kappaleella esiintyvät myös Mikael Gabriel ja Uniikki. Boom Kah -albumi ilmestyy kauppoihin 4. lokakuuta. Robin on kertonut levyn olevan modernimpi äänimaailmaltaan verrattuna edellisiin Koodi- ja Chillaa -albumeihin.

Uusimmat