Viiden juttu -hittisarjan ex-lapsitähti Lacey Chabert riisui kansikuvaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amerikkalainen näyttelijätär Lacey Chabert muistetaan parhaiten Viiden juttu -televisiosarjasta, jossa hän aloitti ollessaan vasta 12-vuotias. Sittemmin hänet on nähty muun muassa Lindsay Lohanin tähdittämässä Mean Girls -elokuvassa, mutta suurempi läpimurto on jäänyt suorittamatta.

laceychabert02102013

Nyt 31-vuotias näyttelijätär poseeraa Maxim-miestenlehden marraskuun numeron kannessa. Lacey Chabert nähdään kansikuvassa vaaleisiin alusvaatteisiin pukeutununeena. Kannessa todetaan, että ex-teinitähti on nyt seksikkäämpi kuin koskaan.

Lacey Chabert näytteli Claudia Salinger -nimistä hahmoa suositussa Viiden juttu -draamasarjassa vuosina 1994-2000. Sarjassa nähtiin myös muun muassa Jennifer Love Hewitt ja myöhemmin Lost-sarjassa näytellyt Matthew Fox. Sittemmin Lacey on esiintynyt muun muassa elokuvissa Mean Girls, Black Christmas ja Pelimiehen painajainen.