Newyorkilaiset rahastavat mysteeritaiteilija Banksyn töillä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme äskettäin, kuinka graffittilegenda Banksy on monien yllätykseksi avannut itselleen Twitter-tilin ja liittynyt kuvapalvelu Instagramiin. Banksyn taidetta voi ihailla muun muassa New Yorkissa, ja paikalliset ovat ryhtyneet rahastamaan hänen kustannuksellaan.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Kuuluisien katutaiteilijoiden teoksia voi nähdä ympäri maailmaa. Toiset ihmiset jopa matkustelevat varta vasten etsimässä näitä teoksia, ja nyt newyorkilaiset katujen valtiaat ovat ryhtyneet rahastamaan muiden tekemillä graffiteilla. He pyytävät rahaa siitä, että paljastavat Banksyn teoksen. Toiminta on aiheuttanut hämmennystä, sillä onko toisen teoksen rahastaminen rikos, jos graffitti on alun perin tehty laittomasti esimerkiksi julkisen rakennuksen seinään?

Banksya voidaan pitää ehkäpä maailman tunnetuimpana katutaitelijana, jonka provosoivat graffitit, installaatiot ja maalaukset herättävät laajalti keskustelua ja niittävät suurta ihailua. Vieläpä mielenkiintoisemmaksi hänet tekee se, että vain harva tietää kuka Banksy-nimimerkin takana piilee. Koska graffittien ja luvattoman katutaiteen ikuistaminen on rikos Banksyn kotimaassa Englannissa, on hänet etsintäkuulutettu.