Kuukauden päästä ensi-iltansa Suomessa saava Nälkäpeli-elokuvan kakkososa on tuttujen näyttelijöiden miehittämä. Toinen osa kulkee nimellä Nälkäpeli: Vihan liekit. Nyt alkuperäisestä menestyselokuvasta on tehty myös parodiaversio The Starving Games.
YouTubessa julkaistun trailerin perusteella parodiaversio on lähes identtinen kopio Nälkäpelin ensimmäisestä versiosta – sillä erotuksella, että koko juoni-idea lyödään läskiksi. The Starving Games -elokuva saa ensi-iltansa 8. marraskuuta. Elokuva lienee perinteinen hassuttelufilmi, jossa keskitytään lähinnä pieruhuumorin tasolle.
Iki-ihanan Jennifer Lawrencen tähdittämä Nälkäpeli: Vihan liekit saa ensi-iltanssa Suomen valkokankaalla 22. marraskuuta. Uusina hahmoina tulevassa nuorisopätkässä tullaan näkemään Jena Malone ja Sam Claflin, jotka näyttelevät aikaisempien vuosien Nälkäpeli-voittajia. Mukana ovat myös tutut hahmot, joiden rooleissa ovat Liam Hemsworth, Woody Harrelson, Lenny Kravitz ja muun muassa Elisabeth Banks.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Jennifer Lawrence tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.