Naisopettajan Playboy-menneisyys johti potkuihin – oppilaat raivoissaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maailmalta kantautuu silloin tällöin tapauksia, joissa opettajia on erotettu virastaan sen jälkeen, kun heidän menneisyydestään on ilmennyt esimerkiksi alastonkuvissa poseeraamista. Viimeisin tämänkaltainen tapaus tulee Yhdysvaltain Teksasista.

21-vuotias espanjan opettaja erotettiin Dallasissa sijaitsevasta lukiosta, koska hän oli aikoinaan poseerannut alastonkuvissa. Cristy Nicole Deweese esiintyi Playboyn kuvissa 18-vuotiaana, ennen uraansa opettajana. Dallas Observer -lehden mukaan Deweese erotettiin, kun ainakin yhden oppilaan vanhempi sai tietää rohkeista kuvista ja valitti asiasta koulun henkilökunnalle.

Cristyn oppilaat eivät ole erottamispäätöksestä mielissään. Koululla on kiertänyt opettajan työn pelastamiseksi aloitettu adressi, joka on tähän asti kerännyt yli 300 allekirjoitusta. Cristy Deweesen tueksi perustettu Facebook-tyhmä on myös kerännyt yli 1.800 tykkäystä.

Cristy Deweese ei itse usko saavansa työtään dallaslaisen koulun opettajana takaisin. Hän kirjoitti Model Mayhem -sivullaan harrastaneensa mallin töitä 12-vuotiaasta asti, lopettaneensa hetkeksi toimiakseen opettajana ja aikovansa aloittaa mallina työskentelemisen jälleen uudelleen.

– Minulla on ikävä nuoria ja olen siksi surullinen, mutta muuten olen kunnossa, Deweese twiittasi maanantaina.

Uusimmat