Nina Agdal taitaa poseerauksen – timmi kroppa säväytti uikkareissa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Tanskalaissyntyinen Nina Agdal seurusteli aikoinaan Maroon 5 -yhtyeen solistin Adam Levinen kanssa. Äskettäin neitokaisen kerrottiin löytäneen uuden kullan Wanted-yhtyeen laulajasta Max Georgesta. Parin seurustelu on tullut esille esimerkiksi sosiaaliseen mediaan lisättyjen kuvien ansiosta.

Ninalla menee työrintamallakin mukavasti, sillä uimapukukeikkoja tuntuu naiselle siunaantuvan. Nyt Agdal poseeraa Bon Prix -uimapukumerkin uusissa kuvissa sekä seksikkäissä bikineissä että uima-asuissa. Olipa kyseessä pikkubikinit tai mummolle soveltuvat raitauikkarit, tämä malli taitaa viettelevän poseerauksen.

21-vuotias Agdal esiintyi taannoin Carl’s Jr. ja Hardee’s -hampurilaisketjujen mainosvideolla. Hänen ja Max Georgen suhde sai alkunsa jo ennen tähden kuuluisaa romanssia Adam Levinen kanssa. Kilpailevan brittiläisen Lawson-poikabändin jäsen Ryan Fletcher vuosi tiedon julkisuuteen erään baari-illan seurauksena.