Nainen, näin saat seksuaaliset halusi palaamaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Seksi mielletään turhan usein pelkästään miesten vaatimaksi asiaksi, jossa mies vonkaa ja nainen valittelee päänsärkyä ja väsymystä. Seksuaalinen täyttymys on kuitenkin myös jokaisen naisen elinehto, ja nyt on listattu muutama vinkki kadonneen halun metsästämiseksi.

Jokaisella naisella on varmasti päiviä, jolloin seksi kiinnostaa yhtä vähän kuin kilo korppujauhoja. The Stir -julkaisu on nyt listannut viisi jokanaisen vinkkiä, joten kateissa olevan vietin saisi viritettyä eroottisesti latautuneeseen tunnelmaan. Ensimmäiseksi naisia kehoitetaan katsomaan aikuisviihdettä.

Vaikka pornovideot tuntuisivat kuinka ällöttävältä ajatukselta, voi lohduttautua sillä, että valikoima on järjettömän laaja. Mikäli ei ole kiinnostunut katsomaan pelkästään aivotonta jörnimistä, voi DVD-soittimeen ladata erityisesti naisille tarkoitettuja ja sensuellisti toteutettuja elokuvia.

Saman asian saattaa ajaa myös eroottinen kirja tai novelli, joissa nainen saa itse luoda mielikuvat tilanteista. On myös olemassa varsinaisia seksioppaita, joiden kuvat saattavat virittää aistit kiihottuneeseen tunnelmaan.

Tässäkään asiassa ei pidä väheksyä teknologian voimaa, sillä älypuhelimiin on saatavilla monenlaisia sovelluksia seksiin liittyen. Ohjelmien vinkeillä ja demonstraatioilla voi nopeasti maustaa omaa makuuhuone-elämää vilkkaammaksi. Myös mukavuusalueelta poistuminen saa usein tuloksia aikaan. Kun pakottaa itsensä kokeilemaan rohkeasti uusia asioita, saattaa ajatusmaailma rikastua kokemusten myötä ja seikkailunhalu lisääntyy.

Mikäli naisella on mahdollisuus harrastaa seksiä vakituisen kumppanin, kuten oman aviomiehensä kanssa, kannattaa hänen kysyä suoraan mieheltä hänen mielihalujaan. Usein oman kumppanin tyydyttämisessä onnistuminen saa myös naisen kiihottumaan.

Uusimmat