Mitä ihmettä? Kristen Stewart ja Robert Pattinson taas yhdessä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Jos joillekin sanotaan, että vanha suola janottaa, niin Robert Pattinson ja Kristen Stewart voisivat kumota kurkkuunsa kannullisen vettä. Heidän janonsa ei nimittäin näytä laantuvan edelleenkään, mikäli uskomme heidän lähipiiristään kuiskittuihin uutisiin.

Kaikki tietävät, että Twilight-leffan päärooleja esittäneet rakastavaiset lopettivat vuosisadan rakkaustarinaksi leimatun suhteensa siksi, että Kristen Stewart petti poikaystäväänsä ohjaaja Rupert Sandersin kanssa. Pariskunta kuitenkin palasi yhteen, mutta sitten Kristen jäi uudelleen kiinni saman ohjaajan kanssa tekstailemisesta. Sydänkäpyset erosivat jälleen.

Pariskunnan yhteiseloa seuranneet huokaisivat tällöin helpotuksesta, sillä vihdoinkin soutaaminen ja huopaaminen loppui, ja molemmat näyttelijät aloittivat uuden elämän tahoillaan. Ei olisi kuitenkaan kannattanut nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä Life & Style -lehden saamien tietojen mukaan Pattinson ja Stewart viettävät toistensa kanssa aikaa aina Los Angelesissa ollessaan.

Kristen vietti muun muassa lokakuun alussa iltaa Robertin vuokraamassa talossa, jossa he tilasivat ruokaa ja juttelivat aamun pikkutunneille saakka. Naisen assistentti oli hakenut tähden aamulla pois ja näyttelijä oli ollut erittäin hyvällä tuulella ja sanonut, että Robert oli ollut samanlainen kuin heidän alkuaikoinaan.

Robert Pattinson ja Kristen Stewart eivät ole ensimmäinen on-off -suhteessa keikkuva pariskunta. Heidän lisäkseen samanlaista toimintaa on ollut havaittavissa muun muassa Selena Gomezin ja Justin Bieberin, Nicole Scherzingerin ja Lewis Hamiltonin sekä Katy Perryn ja John Mayerin välillä. Yleensä eroaminen ja yhteenpalaaminen on tuhoontuomittua toimintaa rakkauselämän kannalta.

Uusimmat