Näin saat ihmisten luottamuksen – ota sateesta syyt niskoillesi

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Toiset ihmiset luottavat ventovieraisiin henkilöihin sinisilmäisesti jo ensimmäisestä tapaamiskerrasta lähtien, kun toiset ovat epäileväisiä vielä vuosienkin jälkeen. Yleensä aidot ja rehelliset ihmiset saavuttavat ihmisten luottamuksen nopeammin kuin teennäiset ja kaikkia mielistelevät henkilöt.

Nyt kuitenkin on osoitettu, että empatiaa ja sympatiaa osoittavat ihmiset saavat helpommin luottamusta osakseen. Harvardin yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan eniten luottamusta voi saavuttaa ottamalla syyt niskoilleen esimerkiksi huonosta säästä tai kovasta liikenneruuhkasta.

Kun joku tuntee huonoa fiilistä siitä, että ulkona sataa, voi hänelle kertoa olevansa pahoillaan vallitsevasta säästä. Tutkimuksen mukaan asiaa pahoitteleva ihminen saa helpommin luottamusta osakseen, vaikka hän ei voisikaan sääolosuhteille mitään. Kyseistä kikkaa voi käyttää esimerkiksi ensitreffeillä tai yritystapaamisissa, Men’s Health vinkkaa.