Mies ei saanut tyttöystävää – leikkasi peniksensä irti

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Kaikissa elämänvaiheissa ihmisellä ei ole aina onnea rakkaudessa, koska romanttisiin kuvioihin voi myös ilmaantua ryppyjä. Eräs masentunut kiinalaismies ei onnistunut saamaan itselleen tyttöystävää, ja reagoi siihen normaalia voimakkaammin.

26-vuotias Yang Hu oli niin kyllästynyt elämäntilanteeseensa, että hän leikkasi peniksensä irti. Mies järkeili, ettei mokomalla vehkeellä ollut todellista käyttöä, joten siitä voisi hyvin päästä eroon. Onneton Hu ajatteli, että oli hänen mahdoton löytää sopivaa kumppania ja hän lupasi itselleen lopettaa naisista haaveilemisen.

Tajuttuaan tekemänsä virheen mies pyöräili sairaalaan hoitoa varten, mutta unohti kaiken harmiksi leikatun peniksen kotiin. Hän joutui palaamaan takaisin hakemaan sen. Sairaalassa todettiin, että Yang Hu oli menettänyt liikaa verta, eikä elintä kyetty pelastamaan.

Ystävien mukaan mies oli ollut pitkään masentunut muutettuaan Jiaxingin kaupunkiin. Pitkät työtunnit vaatetehtaalla saivat hänet epäilemään, ettei sopivaa neitokaista löytyisi elämään, uutisoi Daily Mirror -lehti.