Tiesitkö tämän? Simpsonit täynnä matemaattisia kaavoja

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Keltaisen perheen isähahmo Homer Simpson mielletään yleensä kaikkea muuta kuin penaalin terävimmäksi kynäksi. Silti mies raapustelee sarjassa toisinaan monimutkaisia matematiikan kaavoja. Mistä on kysymys?

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Usein Simpson-sarjassa vilahtelevat matemaattiset yhtälöt ja kaavat eivät suinkaan ole tuulesta temmattuja numerosarjoja, vaan aitoja kaavoja, jotka sarjan luojat ovat ujuttaneet tarinoihin mukaan. Harva nimittäin tietää, että Simpsonit-sarjan luoneet herrat ovat opiskelleet itsekin matematiikkaa tai tietotekniikkaa yliopistoissa.

Esimerkiksi sarjan vastaava tuottaja Al Jean on hyväksytty jo 16-vuotiaana Harvardiin opiskelemaan matemaattisia aineita. Käsikirjoittaja David X. Cohen on opiskellut sen sijaan Harvardissa fysiikkaa ja Kalifornian yliopistossa tietotekniikkaa. Myös kirjoittajana sarjan parissa työskentelevä Jeff Westbrook on kunnostautunut samanlaisilla opinnoilla Yalen yliopistossa.

Nyt Simpsonit-sarjassa vilahdelleet matemaattiset yhtälöt on koostettu yhteen. Huffington Postin mukaan idea teokseen lähti siitä, kun hiukkasfysiikkaan erikoistunut Simon Singh huomasi kymmenen vuotta sitten Simpsonien jaksossa käytetyn Fermat’n suuren lauseen, joka on kuuluisa matemaattinen väite. Lause on Pierre de Fermatin matemaattinen väittämä vuodelta 1637, jota on sittemmin pyritty todistamaan usean eri tahon voimin. Singhin teoksen nimi on The Simpsons and Their Mathematical Secrets.

Uusimmat