Yliopisto nimeää laitoksen Will Ferrellin hittielokuvan mukaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Koomikko Will Ferrell on nähty lukuisissa menestyskomedioissa, mutta yksi miehen suosituimmista ja arvostetuimmista elokuvista on Anchorman: The Legend of Ron Burgundy, eli Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda. Komedia saa jatko-osan joulukuussa.

Nyt Will Ferrellin esittämälle uutisankkuri Ron Burgundylle osoitetaan kunniaa jokseenkin yllättävältä taholta. Yhdysvaltain Bostonissa sijaitseva Emersonin yliopisto aikoo nimittäin nimetä viestinnän laitoksensa Burgundyn mukaan – joskin vain yhden päivän ajaksi.

Oppilaitoksen viestinnän laitos tullaan siis 4. joulukuuta tuntemaan nimellä Ron Burgundy School of Communication, Ron Burgundyn viestinnän koulu. Will Ferrell tulee Fox News -uutissivuston mukaan itse saapumaan paikalle uutisankkurin roolissaan. Hänen kerrotaan aikovan antaa paikallaolijoille ”inspiroivan puheen” ja esittävän heille Anchorman 2 -elokuvan ennakkonäytöksen.