Keikoilla innokkaimmat ryhtyvät tanssimaan eturivin tuntumassa mosh-pitin keskellä toisiaan tönien sekä ringissä juosten ja hyppien. Mosh-pit on ikään kuin hallittua väkivaltaa, jossa kuitenkin nostetaan kaatuneet kanssatoverit avuliaasti ylös.
Mosh-pitit ovat tuttu näky etenkin raskaamman musiikin keikoilla, mutta nyt räppäri Waka Flocka Flamen keikalla olleet joutuivat keskelle kaikkien aikojen karmeinta mosh-pitiä. Räppäri oli esiintynyt Kalifornian Santa Anassa, kun joku oli alkanut heilua puukon kanssa yleisön keskellä.
Puukottaja onnistui vahingoittamaan kahta miestä, mutta kumpikin selvisi tilanteesta sairaalahoidolla. 19-vuotias mies sai puukosta olkapäähän ja 22-vuotias iskun selkään. Tekijää ei ole tavoitettu ja puukottajan uskotaan valinneen uhrinsa sattumanvaraisesti, ABC uutisoi.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten ambulanssi, sairaala, Waka Flocka tai laajemmin aihealueesta Ohhoh!.