Näistä elkeistä tunnistaa todellisen herrasmiehen

Lifestyle · Anna Poikkimäki

Joidenkin huomioiden mukaan treffikulttuuri on muuntautunut viime vuosina yhä rennompaan suuntaan. Vanhanaikaiset kohteliaisuudet ja kosiskeluelkeet tuntuvat karsiutuneen pois, ja tyttö ja poika voivat pelkästään viettää aikaa keskenään.

Jokaisen naisen sisällä asuu kuitenkin romantikko, joka kujertelee rakastuneen kyyhkysen tavoin, kun mies osoittaa käytöksellään erikoishuomiota hänelle. Todellisen herrasmiehen tunnistaa esimerkiksi siitä, että hän muistaa aina olla kanssaihmisilleen kohtelias – tilanteesta huolimatta.

Ovien avaaminen, lämmin hymy, tyyni käytös ja keskusteluissa vastapuolen huomioiminen kuuluu tähän käytöskategoriaan. Harvoin herrasmiehen huulilta kuullaan kirosanoja, sillä hän tietää, että moiset sanat kuuluvat korkeintaan lantatunkiolle. Kohtelias uros osaa myös pidättäytyä turhasta alkoholin maistelusta.

Herrasmies saattaa olla jopa absolutisti, koska hän ei kannata lainkaan päätä pyörryttäviä viskimaistiaisia. Joskus tällainen ajatusmaailma voi johtua siitä, että kyseinen kirkassilmäinen uros kannattaa terveellisiä elämäntapoja, kuten säännöllistä treeniä ja laadukasta ravintoa.

Hän näyttää usein siistiltä ja huolitellulta pukeutumisensa ja yleisen hygieniansa suhteen – tuoksahtaen vain vienosti partavedelle, Elite Daily kertoo. Vaikka nainen joskus epäilisikin miestä valheesta, herrasmies ei valehtele koskaan. Hän kertoo neitokaiselle aina totuuden värittämättä asioita itselleen edullisilla sävyillä.

Oli aika, paikka tai tilanne mikä hyvänsä, herrasmies suojelee aina naista. Tähän ei ole poikkeusta. Katuja ylittävät puolisokeat mummot, kengänkorkonsa katkaisseet missimisukat ja jäätelön maahan pudottaneet pikkuprinsessat saavat kaikki samanarvoisen kohtelun. Virheet pyritään oikaisemaan ja ongelmatilanteet ratkaisemaan – johan herrasmies alkaa kuulostaa Clark Kentiltä!

On olemassa asioita, joita herrasmies ei koskaan tee naisen läsnäollessa. Hän ei esimerkiksi haukottele tai pureskele ruokaansa suu auki. Mies ei myöskään puhu ruoka suussa – siunattu äitimuori kun sen ainakaan opetti.

Vaikka herrasmiehen suolistossa riipisivät kolossaaliset ilmavaivat, hän ei piereskele naisen lähettyvillä. Röyhtäilyn hän jättää myös urosten keskinäiseen kommunikointiin. Tärkeimpänä kaikesta – hän ei katsele muita naisia oman kaunottarensa läsnäollessa.