Poliisi ei erottanut kurkkupastilleja huumeista – mies 30 tunniksi putkaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Uutisoimme taannoin tapauksesta, jossa New Yorkin poliisit pidättivät miehen amfetamiinin hallussapidosta epäiltynä. Tapauksen ”amfetamiinit” osoittautuivat kuitenkin tavallisiksi karamelleiksi. Nyt kaupungista kantautuu vastaavanlainen tapaus.

New Yorkin asuva Ron Hankins käveli Brooklynin kaupunginosassa viime huhtikuussa, kun poliisivirkailija pysäytti miehen tutkiakseen hänen taskunsa. Viranomainen väitti nähneensä 46-vuotiaalla miehellä pussillisen myös ekstaasi-nimellä tunnettavia MDMA-pillereitä. Hankins pidätettiin, ja hän joutui putkaan 30 tunnin ajaksi.

Tosiasiassa miehen hallussa olleet pillerit olivat kuitenkin ekstaasin sijaan hengityksen raikastamiseen tarkoitettuja kurkkupastilleja. New York Post -lehden mukaan mies yritti pyytää poliiseja tarkastelemaan pillereitä tarkemmin ja haistamaan niitä. Hankinsin pyynnöt kantautuivat kuitenkin kuuroille korville.

Ron Hankins on nostanut tapauksen johdosta oikeusjutun New Yorkin viranomaisia vastaan. Miehen mukaan on naurettavaa, että polisivirkailijat eivät osaa tunnistaa eroa Pow-merkkisten kurkkupastillien ja ekstaasi-huumeen väliltä.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat