K-System teki historiaa – listahitti kolmella vuosikymmenellä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Elektronisen musiikin tähti Kimmo ”K-System” Kauppinen on tehnyt suomalaista musiikkihistoriaa olemalla ensimmäinen kotimainen artisti, joka nousee Finnish Dance Chart -musiikkilistan TOP-10 -listalle kolmella eri vuosikymmenellä.

Vuonna 1999 uransa käynnistänyt K-System nousi heti ensimmäisellä Come To Me -singlejulkaisullaan Finnish Dance Chartin sijalle 8. jo vuonna 1999. Ensimmäisen ykkössijan listalla K-System nappasi joulukuussa 2000 singlellään Set You Free. Vuonna 2004 K-System otti toisen kiinnityksensä listan ykkössijaan Sleep Is The Enemy -albumiltaan poimitulla singlellä L.O.V.E. Albumilta nousivat esiin myös singlet Guardian Angel, Sound Of Arena ja Dream My Dream.

Helmikuussa 2008 K-System lähes dominoi Finnish Dance Chartia, kun kärkikymmeniköstä löytyivät hänen oma Samba 69 -kappaleensa, sekä DJ Alex Kunnarille tuotettu Lifter. Samana vuonna suomalaiset tiskijukat äänestivät hänet vuoden parhaaksi musiikkituottajaksi. Joulukuussa 2013 K-Systemin tuorein single, Flaming Sambuca, nousi toisella listaviikollaan Finnish Dance Chartin sijalle 10.

– Ihan ensimmäisenä on pakko kiittää kaikkia suomalaisia DJ:tä jotka ovat osallistuneet listan laatimiseen kaikkien näiden vuosien ajan ja äänestäneet biisejäni. Tuntuu uskomattomalta ajatella, että oma ura on kestänyt jo näin pitkään, ja uskon että vielä vuosia on paljon edessä, Kimmo Kauppinen kommentoi.