Näin saat kaukosuhteen toimimaan

Lifestyle · Anna Poikkimäki

Parisuhde on ihmisen elämän läheisimpiä suhteita. Kuinka sellainen voi toimia, jos toinen osapuoli asuu eri kaupungissa tai peräti toisessa maassa? Moni onkin joutunut toteamaan etäsuhteen mahdottomuuden ja luovuttanut pelin kesken.

Kaukosuhteen voi kuitenkin saada toimimaan muutamilla yksinkertaisilla asioilla. Tärkeintä on tietenkin pitää rakkaaseen yhteyttä säännöllisesti. Mikään suhde ei pysy pystyssä, jos ihmiset eivät kuule toisistaan mitään pitkiin aikoihin.

Pariskunnilla on usein yhteisiä aktiviteetteja – se voi olla mahdollista myös etäsuhteesta huolimatta. Vaikka olisitte eri paikoissa, voitte mennä ”yhdessä” shoppailemaan ja viestitellä toisillenne sopivia vaatevalintoja pukukopista. Leikki voi äityä myös tuhmaksi, jos olo on sen mukainen.

Tuhmuuksien puhuminen puhelimessa pitää myös suhteelle tärkeää seksuaalista jännitettä yllä. Jos uros on esimerkiksi nähnyt seksiunta tyttöystävästään, hän saa naisen tihkumaan intoa kertoessaan untaan. Myös seksikkäät tekstarit kesken päivän piristävät kenen tahansa luentoja tai työpaikkapalaveria.

Etäällä oleminen voi herättää mustasukkaisuutta ja pistää luottamuksen testiin. Tunteista puhuminen rehellisesti on avain tämän suhteen onnistumiseen, Elite Daily kertoo. Partneri voi tukea toista samalla, kun tämä ottaa itse vastuun omasta mustasukkaisuuden tunteestaan. Jakamalla ilot ja murheet suhteen kestävyys kasvaa.

Pari voi myös liekittää toisiaan kohti uusia haasteita. Romanssia on helppo pitää yllä esimerkiksi lahjojen lähettämisellä. Kun yhteisiä tapaamisia on harvakseltaan, niistä on syytä tehdä erittäin ikimuistoisia panostamalla treffeihin. Yllätysvisiitti voi esimerkiksi olla todella upea tapa saada oman kullan sydän sykkimään.