Elämäsi rakkaus asuu alle 65 kilometrin päässä – älä etsi liian kaukaa!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Moni sinkku tuskailee jouluisin yksinoloa ja sitä, että ei ole ketään kenen kanssa voisi jakaa sen mummolta saadun suklaarasian. Osa vapailla markkinoilla kulkevista ihmisistä ajatteleekin, että elämänrakkaus ei välttämättä edes asu samassa maassa.

Väärin ajateltu. Femail First paljastaa, että treffisovellus Lovoon perustajan mukaan suurin rakkaus löytyy yllättävän läheltä. Lovoo suoritti 2.000 ihmiselle kyselyn, jonka tulosten mukaan Se Oikea asui alle 65 kilometrin päässä.

Itseasiassa elämänsä rakkaus löytyi usein jopa samasta kaupungista, kun 38 prosenttia sanoi tavanneensa kumppanin kotikaupungissaan. Viidesosa oli löytänyt kultansa jopa samalta asuinalueelta. Tuloksissa myös ilmeni, että ihmiset eivät välitä kaukosuhteista, koska niitä pidetään liian kalliina. Kuitenkin 57 prosenttia vastanneista olisi valmis matkaamaan maailman ääriin nykyisen rakkaansa vuoksi.