Nainen, täydellistä ihannemiestäsi ei ole olemassa

Lifestyle · Anna Poikkimäki

Romanttisten komedioiden, söpöstelevien Disney-animaatioiden, Harlequin-pokkareiden ja monen muunlaisen viihdemateriaalin myötä naisiin iskostuu jo nuoresta tytöstä lähtien unelmakuva Siitä Oikeasta.

Joillekin unelmamies on valkoisella ratsullaan apuun rientävä prinssi, joillekin karskin miehekäs Hugh Jackman -tyylinen uros. Tällaiset haavekuvat tulevat usein todellisen elämän tielle. Oikeassa elämässä miehet eivät ole aivan niin täydellisiä. Liian monet naiset elättelevät vieläkin mielessään kuvaa unelmiensa miehestä, jolle ovat listanneet haluamiaan ominaisuuksia.

Jokaisen prinsessan kannattaa tulla hyvissä ajoin alas norsunluutornistaan, sillä artikkelin mukaan ideaalimiestä ei ole olemassakaan – kyseessä on fantasia. Naisen kannattaa hylätä ajatus uroksesta, joka täyttäisi kaikki vaatimukset nälkävuoden pituiselta listalta. On opittava näkemään, millä asioilla on kumppaniehdokkaassa todellista merkitystä.

Jos oma ihannemies on pitkä, tumma ja komea bisnesmies, naiselta saattaa jäädä kokonaan huomioimatta suloisesti hymyilevä punapäinen taksikuski, jonka keskustelutaidot ovat huippuluokkaa. Elämässä vastaantulevat tilanteet kun eivät aina ole sitä, mitä odottaisi. Joskus nainen saattaa saada eteensä villin kortin, eikä voi kuin vain päättää, mitä sillä tekee.

Liian moni suhteessa oleva neitokainenkin on kykenemätön arvostamaan sitä, mitä hänellä on. Vaikka oma mies olisi hellä, lämmin ja hyväksyvä, haetaan tavoiteltavia ominaisuuksia, Elite Daily kertoo. Niiden puuttumista voivotellaan ja joku ehkä yrittää patistaa kultaansa itsensä kehittämiseen. Kuinka paljon pankkitilillä täytyisi olla katetta ja ihmisessä kunnianhimoa, että mies riittäisi nykynaisen tarpeille?

Mikäli jonkun ihmisen kanssa löytyy unohtumaton yhteys, oma vaatimuslista kannattaa heittää menemään. Sydän kun ei tuijottele pelkkää ulkokuorta avautuessaan jollekin erityiselle ihmiselle. Joskus naiset kertovat löytäneensä ihannemiehensä, mutta komistus osoittautuu deittailun jälkeen joksikin aivan muuksi. Jos suhde miehen kanssa tuntuu hyvältä, saattaa hän olla sopiva kumppani, vaikka ei täyttäisi ensimmäistäkään täydellisen miehen kriteeriä.