Joulun odotetuin lahja olikin karu pettymys – paketissa jotain aivan muuta

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Joulu ei ole pelkästään lasten aikaa. Monilla vanhemmillakin henkilöillä on nimittäin hartaita joululahjatoiveita. Voikin olla karvas yllätys huomata, ettei paketista löydy toivottua lahjaa. Nyt amerikkalaisteini koki hieman erilaisen jouluyllätyksen.

14-vuotias Carmen Lopez oli odottanut lahjaksi toivomiaan Dr Dre Beats -kuulokkeita. Perhe oli hankkinut tyttärelle lahjapakkauksen, mutta kun hän avasi joulupäivänä lahjansa, alkuperäispakkauksen sisällä olikin kuulokkeiden sijaan tonnikalapurkkeja. Perhe yritti palauttaa ostosta Walmart-kauppaan Washingtonin Bothellissa, mutta kauppa tarjosi vain pienen hyvityksen.

Takaisin saatu rahasumma ei ollut yhtä suuri kuin mitä Lopezit olivat kauppaan maksaneet, koska ostos oli hankittu alennusmyynnistä. Kaiken onneksi Dr Dre Beats -kuulokkeiden kansainvälinen myyntipäällikkö Lindsay Merkle kuuli ongelmasta ja pelasti teinin joulun lahjoittamalla hänelle ilmaisen kuulokeparin, Fox News uutisoi.