Saksalainen DJ-toimittaja teki leffatähtien haastattelusta teknobiisin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Koomikko Will Ferrell on nähty lukuisissa menestyskomedioissa, mutta yksi miehen suosituimmista ja arvostetuimmista elokuvista on Anchorman: The Legend of Ron Burgundy, eli Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda. Nyt komedia sai jatko-osan Yhdysvalloissa.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Will Ferrellin suositun elokuvan kakkososa on nimeltään Uutisankkuri: Legendan paluu, ja Finnkino kertoo elokuvan saapuvan Suomeen vasta maaliskuussa. Elokuva sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa kuitenkin jo viime perjantaina, ja nyt YouTubessa nähdään hieman toisenlainen tähikaartin haastattelu.

Videolla haastatteleva saksalainen Flula Borg kirjoittaa, säveltää ja soittaa teknokappaleita, ja nyt hän teki Uutisankkuri-elokuvan näyttelijöiden avulla hittikipaleen. Hän pyysi jokaista näyttelijää toistamaan biittejä ja kiljauksia ja tuloksena syntyi Will Ferrellin puheen kanssa toimiva laulu. Kappaleesta ennustetaan seuraavaa hittibiisiä nettiin.