Autistinen nuori mies ei osaa puhua ja lukea – mutta hänellä on haluttu erikoistaito

Ohhoh! · Stara.fi

Austismi on suurimmalle osalle ihmisiä tuttua lähinnä elokuvista, joista Sademies lienee tunnetuin. Siinä autistisella päähenkilöllä on erikoistaito, jota hän ryhtyy hyödyntämään veljensä kanssa. Nyt verkossa esitellään 25-vuotias kanadalainen Brad, jolla on myös haluttu erikoistaito.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Autistinen Brad ei osaa lukea eikä puhua, mutta siitä huolimatta hän on erittäin älykäs nuori mies. Hän on nimittäin pikkupojasta saakka pitänyt rakentamisesta, ja hän ymmärtää nopeasti vaikeimmatkin rakennusohjeet.

Nuori mies on rakentanut suuren määrän muun muassa pienoismalleja ja muita rakennelmia, mutta hän suorastaan rakastaa koota huonekaluja. Bradin isä kaavaileekin, että poika voisi tehdä harrastuksestaan ammatin ja perustaa oman huonekaluja asiakkaille kokoavan yrityksen. Ainakin IKEA:n asiakkailla voisi olla sellaiselle palvelulle tarvetta.