Käyntikortti lähti hieman lapasesta – ei ole näiden titteleiden voittanutta!

Lifestyle Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Liikemies Chen Guangbiao lukeutuu Kiinan rikkaimpiin ihmisiin. Miljardööri tunnetaan avokätisenä hyväntekijänä, vaikka hänen motiivejaan anteliaisuuteen on toisinaan kyseenalaistettu. Taannoin mies ilmoitti haluavansa ostaa The New York Times -lehden, vaikkakaan ei onnistunut toistaiseksi kauppojen tekemisessä.

kayntikortti12012014

Nyt internetissä on levinnyt kuva Chen Guangbiaon käyntikortista, josta ilmenee, että hän on juuri niin nöyrä ihminen kuin voisi kuvitellakin. Käyntikortissaan miljardööri kuvailee itseään muun muassa Kiinan vaikutusvaltaisimmaksi mieheksi, maan suurimmaksi hyväntekijäksi ja moraaliseksi johtajaksi sekä maanjäristyksen uhrien sankaripelastajaksi. Tittelit eivät kuitenkaan lopu tähän, vaan hän toteaa olevansa myös Kiinan tunnetuin roolimalli, karismaattisin hyväntekijä ja ympäristönsuojelun suurin kannattaja.

Gothamist-lehden mukaan Chen Guangbiao on tosin unohtanut yhden merkittävän taidon käyntikortista. Miehen kerrotaan myös olevan taitava laulaja, ja hän aloittaa yleensä lehdistötilaisuutensa pienellä musiikkiesityksellä. Chenillä on takanaan myös erikoisia business-keksintöjä, kuten oman tölkitetyn raittiin ilman myynti. Kotaku-sivuston mukaan mies toi muutama vuosi sitten markkinoille 100.000 tölkkiä Good Person Chen Guangbiao -ilmaa, jota myytiin noin 60 sentin kappalehintaan.

Uusimmat