Suunnitelmat paisuvat: Kimin ja Kanyen kuherruskuukausi avaruudessa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Realitykaunotar Kim Kardashianin ja rap-artisti Kanye Westin otaksutaan astelevan vihille jo tänä vuonna. Kanye on jo aiemmin väläytellyt järjestävänsä häistä maailman suurimman vihkitapahtuman ja hän on palkannut avukseen viisi juhlasuunnittelijaa.

Ylellisyyttä rakastava pariskunta aikoo viettää kuherruskuukauttaan avaruudessa. Kanye Westin kerrotaan maksavan yhdestä avaruusyöstä miljoona dollaria. Grazia-lehti kertoo, että avaruusmatka ei ole pariskunnan ainoa vihkimisen jälkimainigeissa vietettävä loma, vaan he tulevat viettämään kuherruskuukautta useissa eri paikoissa.

Kanye West ihailee suuresti avaruutta ja hänen on kerrottu hurahtaneen sci-fi-teemaan esimerkiksi musiikkivideoidensa suhteen. Hän on aikoinaan tahtonut avaruusinsinööriksi, ja siksi kaukana maapallosta vietetty kuherruskuukausi on äitynyt liki pakkomielteeksi. Kim ei ole avaruusmatkasta innoissaan, mutta Kanye sai naisen suostuteltua siihen televisio-ohjelman varjolla. Avaruusmatka on kuitenkin mahdollinen vasta vuonna 2015, ja se vaatii matkustajiltaan kolmen kuukauden treenin.

Alustavien tietojen mukaan pariskunnan hääjuhlia vietetään Los Angelesin lisäksi New Yorkissa ja Miamissa. Laulaja palkkaa häihin tulennielijöitä, akrobaatteja ja hyvän ystävänsä Jay Z:n esiintymään. Kim ja Kanye matkaavat alttarille elefanttien kyydissä ja he ovat pukeutuneet käsintehtyihin Maison Martin Margielan valmistamiin korunaamioihin. Hääpäivää ei ole vielä paljastettu julkisuuteen.

Uusimmat