Nunna synnytti pojan – ei tiennyt olevansa raskaana

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Jotkut uskonnolliset tahot puhuvat neitseellisestä sikiämisestä, mutta useimmat raskaustapaukset saavat kuitenkin alkunsa perinteisin metodein, eli yhdynnän kautta. Nyt elsalvadorilainen nunna synnytti kaikkien yllätykseksi poikavauvan. Naisella ei ollut omien sanojensa mukaan aavistustakaan raskaudestaan.

Italiassa Rietin kylässä asuva 31-vuotias nunna kiidätettiin aiemmin viime viikolla sairaalaan vatsakramppien takia. Niiden syy oli jotain aivan muuta kuin mitä hän ajatteli. Nainen nimesi lapsensa Francikseksi nykyisen paavin mukaan. Ihmiset ovat alkaneet kerätä rahaa ja vaatelahjoituksia tuoreelle äidille ja tämän vauvalle.

– En tiennyt olevani raskaana. Tunsin vain vatsakipuja, kertoi nainen ANSA-uutistoimistolle.