Taylor Momsen alastomana levynkannessa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amerikkalainen Taylor Momsen nousi julkisuuteen Gossip Girl -sarjan roolinsa kautta, mutta hän on toiminut elokuva- ja televisionäyttelijänä jo lapsesta saakka. Rohkeasta tyylistään tunnettu neitokainen on myöhemmällä iällään luonut uraa The Pretty Reckless -yhtyeen laulajana.

theprettyrecklessgoingtohell24012014

Nyt Taylor Momsen on esitellyt Twitter-tilillään The Pretty Reckless -yhtyeen uuden Going to Hell -albumin kansitaidetta. Kuten arvata saattaa, kansikuva edustaa varsin rohkeaa ja seksikästä tyyliä. Vaaleaverikkö poseeraa kansikuvassa selin kameraan ilkosillaan, ja tämän selkään on maalattu isokokoinen musta risti.

20-vuotias Taylor Momsen kertoi taannoin harrastaneensa seksiä papin kanssa, ja että dildo on nykyisin hänen paras ystävänsä. Momsen on myös arvostellut katolilailaista koulua, jossa hän varttui. Koulu opetti Momsenin mukaan juuri sitä, että seksi ei ole normaali ja luonnollinen asia. Tämän vuoksi Momsen haluaa shokeerata maailmaa seksuaalisuuteen liittyvillä paljastuksillaan.

Uusimmat