Justin Bieber kehuskeli seksikokemuksillaan – intiimi paljastus Selena Gomezista

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Poptähti Justin Bieber on ollut viime aikoina otsikoissa muun muassa siksi, että on mieltynyt strippareihin. Tähden uutisoitiin viime vuoden puolella juhlineen rankasti kahden eksoottisen tanssijan kanssa. Videolla supertähti riisuu naisten alushousut ja läimii heitä paljaisiin peppuihin.

Bieber on kehuskellut innoissaan myös suhteestaan eksänsä Selena Gomezin kanssa. Hän kertoi eräälle ystävälleen, koska tuli korkanneeksi neitokaisen neitsyyden. 19-vuotias poppari julkisti suhteensa helmikuussa 2011 ja vietti sen jälkeen mielitiettynsä kanssa aikaa lomalla.

Justinin mukaan Selena oli näyttänyt laulajalle rakkautensa suostumalla seksiin lomaretken aikana Palm Springsissä Kaliforniassa. Privaatissa paikassa lemmiskellyt pari teki matkan vain, koska Gomez oli suostunut seksiin.

– Justin kertoi minulle tienneensä Selenan olleen rakastunut häneen, kun tyttö antoi hänelle neitsyytensä. Bieber sanoi sen häpeilemättä ja ujostelematta, kertoi sisäpiirin lähde Radar Online -lehdelle.

Justin Bieber on aiemmin kommentoinut, ettei kenenkään pitäisi suostua satunnaiseen seksiin, jossa ei ole rakastunut kumppaniinsa. Sittemmin hän on kuitenkin pyörtänyt tätä mielipidettä viettämällä hurjastelusessioita eri maiden strippareiden kanssa. Tähden päihdekierre ja naisseikkailut ovat herättäneet lähipiirin huolestuneisuuden. Äskettäin hänestä levisi julkisuuteen nolo bilekuva, jossa tähti imee ystävänsä räppäri Khalil Sharieffin kanssa stripparin rintoja.