Julkkisten skandaalikuvat hämmentävät – hervottomia huijauksia

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kanye West rintaruokkimassa North Westiä. Brad Pitt sheivaamassa Angelina Jolien sääriä. Rihanna ryömimässä alasti golfkentällä. Kaikesta tästä on kuvamateriaalia. Normaali viikko viihdemaailmassa siis?

Alison Jackson -nimisellä naisella on erikoinen kyky ottaa kuvia julkkiksista tekemässä mitä hämmentävämpiä ja skandaalinomaisia asioita. Tosiasiassa hänen kuvaamansa tähdet ovat vain kaksoisolentoja, ja tilanteet ovat lavastettuja. Osa kuvista on kuitenkin niin oikean näköisiä, että niitä on jopa luultu paparazzien ottamiksi.

Alison kertoo kotisivuillaan olevansa taiteilija, joka tutkii julkisuuden henkilöiden ympärillä pyörivää kulttia. Hän haluaa lavastaa tilanteita, joita ihmiset kuvittelevat julkkiksista, mutta joita emme ole päässeet todistamaan: Luomaan niitä kuumia kuvia, joita kovimmatkaan paparazzit eivät ole onnistuneet ottamaan.

Taiteilijan hämmentävän aidon näköisiin kuviin voi tutustua tarkemmin hänen kotisivuillaan. Kuvat on jaettu teeman mukaan kuninkaallisiin, viihdemaailmaan, urheiluun, politiikkaan ja muotiin. Kuvia on esillä myös Alison Jacksonin Facebook, Instagram ja Tumblr-tileillä.