Orava riehui asunnossa – aiheutti hetkessä 5 400 euron tuhot

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Kerroimme taannoin eräästä YouTube-videosta, jossa röyhkeä orava tunkeutui taloon ja sai odottamattoman opetuksen kodissa asuvalta kissalta. Tunkeilija joutui juoksemaan mirriä karkuun. Nyt vastaavaa eläinvahtia olisi tarvittu myös Margaret Bousfieldin kotona.

Nainen luuli murtovarkaiden olevan visiitillä, kun hän kuuli yöllä epätavallisia ääniä kotonaan. Totuus oli kuitenkin yllättävä. Asuntoon kiikkiin jäänyt orava oli tehnyt tuhojaan sohvalle, verhoille ja matoille aiheuttaen yhteensä 5.400 euron tuhot. Apuun hälytetty naapuri pelasti tilanteen.

– Murtohälytin herätti minut. Luulin jonkun olevan alakerrassa. Orava oli villinä, mutta naapurini onnistui avaamaan ikkunan ja eläin karkasi talosta yhdessä hujauksessa, kertoi 64-vuotias rouva Female First -sivustolle.

Oman kertomuksensa mukaan järkyttynyt nainen ei ollut uskoa eläimen jättämää siivoa todeksi. Kaiken onneksi vakuutus korvasi Bousfieldin asunnon tuhojälkien korjaustyöt.

Uusimmat