Kaveri joutui pettäjän uhriksi? Älä sano näitä hänelle

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Petetyksi joutuneet naiset kohtaavat yleensä koko tunteiden kirjon asiaa käsitellessään. Ensijärkytyksestä selvittyään he ovat surun murtamia, kunnes katkeruus ja viha valtaa mielen. Tällöin ystävien tuki nousee arvoon arvaamattomaan, mutta muutamia asioita kannattaa välttää sanomasta petetylle.

Mikäli suhde on ollut epätyydyttävä jo pitkään, ei pettäminen välttämättä tule naiselle yhtä suurena yllätyksenä kuin silloin, jos onni kukoistaa eikä liitossa rakoile mikään. Petetyksi joutuneet naiset hakevat yleensä lohtua ystäviltään ja tällöin kaverin ei missään nimessä kannata sanoa, että mies ei ollut koskaan hänelle se oikea.

Ei siinä vaiheessa, kun asia on tullut muutenkin selville karuimmalla tavalla. Tosiystävä sanoo jo suhteen alussa kaverilleen, että hänen kannattaisi hieman harkita vakiintumista ihmisen kanssa, joka ei tunnu hänelle oikealta. Rakkaus on sokea, mutta ystävillä on tarkat silmät.

Yleistäminen on myös jätettävä pois, sillä vaikka petetylle sanoo, että pettämistä tapahtuu kaikille, ei se helpota oloa piirunkaan vertaa. Siinä tilanteessa, kun oma kumppani on heilutellut sukupuolielimiään vieraassa sängyssä, ei tilastotiedot pettämisestä paljoa lohduta.

Vaikka mies ei olisi tullut naisen kavereiden kanssa koskaan toimeen, on hän silti saattanut olla tyttöystävälleen tärkeä osa elämää. Suhteen revettyä ei naisen kavereiden siis ole tarvetta soimata typerästä miehestä.

Osa ajattelee, että pettämisestä voi selvitä kunnialla ja kunhan tapaus unohtuu, jatkuu suhde entistäkin toimivampana. Kun tilanne on päällä, ei petetyksi tullut tahdo kuulla kaveriltaan toiveikkaita tulevaisuuden näkymiä siitä, että jospa mies kuitenkin ottaa hänet takaisin. Myöskään sille toiselle naiselle ei kannata suoda ajatuksia ja vielä vähemmän käydä ystäväporukalla läpi minkälainen rakastaja miehellä on ollut.

Mikäli siippa on ajautunut seksuaaliseen kanssakäymiseen vieraan naisen kanssa, kannattaa tyttöystävän käydä sukupuolitautitesteissä. On myös yleistetty, että mikäli mies pettää kerran, pettää hän todennäköisesti myös toisen kerran.

Näitäkään asioita on turha analysoida sydänsuruissa, kun voi ennemmin keskittyä naisen hyvinvointiin ja olon paranemiseen kuin miehen pettämisen syihin. Pettämistä edeltävän parisuhteen laadusta ja tasosta ei kannata myöskään keskustella, sillä uhriksi joutuneelle naiselle saattaa tulla jo tästä syyllinen olo, että ajoi omalla toiminnallaan miehen pettämään, The Stir -lehti neuvoo.