Ammattisurffari Anastasia Ashley ihastutti rannalla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltain Havaijilla asuva Anastasia Ashley lukeutuu maailman tunnetuimpien ammattisurffareiden joukkoon. Usein seksikkäimpien urheilijoiden joukkoon äänestetty kaunotar voisi ulkonäkönsä puolesta olla myös huippumalli.

Nyt Ansastasia Ashley on kuvattu esittelemässä bikinivartaloaan Miami Beachin uimarannalla. Urheilijatähti nähtiin viettämässä aikaa niin rantahietikolla auringonpaisteesta nauttimassa kuin kahlaamassa lämpimässä vedessäkin. Surffilauta oli tällä kertaa jäänyt kotiin.

Anastasia Ashley on voittanut lukuisia kilpailuja ja hänet on usein tituleerattu maailman seksikkäimpien urheilijoiden joukkoon. Vuonna 2014 sijoitus listalla voi hyvinkin olla ykkönen. 26-vuotias nainen menetti äitinsä vuonna 2008, ja hän on kertonut haastatteluissa, että rankka kokemus on vahvistanut häntä urheilijana.