Kauniit naiset ja rikkaat automiehet löytävät toisensa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Olemme kertoneet mielenkiintoisista puhelinsovelluksista, joiden avulla voi etsiä itselleen mieluista seuraa joko treffeille tai pelkästään vällyjen väliin. Nyt kuitenkin brittiläiset ovat ihastuneet uuteen Platewave-sovellukseen, jossa naiset voivat etsiä miehiä autojen rekisterikilpien avulla.

platewave.com
platewave.com

Toisin sanoen jos neitokaiset näkevät liikenteessä tai pysäköitynä upean auton, jonka kuljettaja saattaisi myös herättää heidän huomionsa, voivat he yksinkertaisesti lisätä rekisterikilven numeron treffipalveluun viestin kera. Sovellusta käyttävät yleensä miehet, joiden alla hurisee tavallista Toyotaa komeampi kaara.

– Sain puhelinsoittoja autokauppiaaltani, joka kysyi ajoreiteistäni. Hänen mukaansa naiset olivat kyselleet myöhemmin perääni ja tahtoneet drinkeille kanssani, arvokkaan Ferrarin omistava Marc Ackerley naureskelee Daily Mailille.

Onneksi nyt näille naisille on olemassa oma sovelluksensa, jossa he voivat etsiä upeita autoja ajavia miehiä treffiseuraksi. Toisten mielestä itse miehellä on enemmän merkitystä kuin hänen ajamallaan autolla, mutta ei nyt puututa pikkuseikkoihin.