Hämmentävä nettivideo Tampereelta – tallentuiko enkelipalloja videolle

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Aika ajoin videokameralle onnistutaan tallentamaan yllättäviäkin ilmiöitä ja joskus jopa jotain yliluonnollisena pidettyä. Nyt Tampereella on koettu vastaava tilanne meditaatioillassa, kun joogakoulun tiloissa näkyi viikonloppuna järjestetyn tilaisuuden jälkeen valopalloja.

Video on sittemmin poistettu.

Valvontakameran videolla nähdään, miten paikkoja siivoavien henkilöiden ohella kuvassa vilahtelee ilmassa lenteleviä valopalloja, joita kutsutaan myös enkelipalloiksi tai orbeiksi. Meditaation toinen järjestäjä Päivi Kaskimäki pitää materiaalia kiinnostavana ilmiönä.

– Videokamerat ovat koko ajan päällä joogakoulun tiloissa, eikä sinne ole koskaan tallentunut mitään vastaavaa. Itselleni on luonnollinen ajatus, että videolle tallentui toisen värähtelytaajuuden olentoja, kertoi Kaskimäki Staralle.

Hän pitää vuoden 2012 ennustettua maailmanloppua taitekohtana, jolloin ihmisen evoluutio otti uuden harppauksen. Enkelipallot ovat Kaskimäen mukaan merkki siitä, että yhteyksiä muihin värähtelytaajuuksiin on alkanut syntyä. Meditaatioiltaa oli järjestämässä myös joogakoulu Ong Namon omistaja Joakim Kaipainen.