Raju väite: ”Justin Bieber pilvessä 24/7”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kanadan lahja viihdemaailmalle, Justin Bieber, on viime aikoina joutunut toinen toistaan hurjempien kohuotsikoiden aiheeksi. Entinen purukumipopin hymypoika luo parhaillaan uutta uraansa hiphop-musiikin parissa ja hän on vaihtanut nimekseen Bizzle.

Justin Bieber muutti hiljattain Atlantaan uutta uraa luodakseen ja jättääkseen Los Angelesin kohujen täyttämän elämän taakseen. Nyt popparin taustajoukoista kuiskitaan, että 19-vuotias poika on niin rakastunut huumeeksi luokiteltuun kannabikseen, että hän nauttii ainetta käytännössä katsoen vuorokauden ympäri.

– Hän itseasiassa koko ajan pilvessä ja polttaa kannabista enemmän kuin koskaan aiemmin, sisäpiiristä kerrotaan TMZ-sivustolle.

Justin ei myöskään lähde pois vuokra-asunnostaan, vaan viettää kaiken aikansa kotistudiossa uutta musiikkia tehden. Vaikka kannabiksen käyttö viihdekäyttöön on laillistettu muutamassa Yhdysvaltojen osavaltiossa, on se edelleenkin tarkoitettu vain täysi-ikäisten käytettäväksi. Kaikki nautintoaineet ovat liiallisesti käytettynä haitallisia ja tekevät tuhoa etenkin kehittyvässä iässä olevien ihmisten aivoille ja keholle.

Justin Bieber osallistui taannoin Atlantassa yhteisjuhliin P. Diddyn, T.I.:n, Jermaine Duprin, Walen ja Rick Rossin kanssa Vanquish-yökerhossa. Miehet nautiskelivat neonkeltaista alkoholijuomaa laseistaan, mutta Justinin nähtiin juovan ainoastaan AQUAHydrate-juomapullosta. 19-vuotiaan supertähden pullossa epäillään olleen muutakin kuin Diddyn ja Mark Wahlbergin lanseeraamaa fitness-vettä. Neste oli nimittäin epäilyttävän vihreän sävyistä.