7 syytä miksi kiroileminen kannattaa

Lifestyle · Anna Poikkimäki

Kiroilemista pidetään yleisesti ottaen huonona käytöksenä, mutta esimerkiksi nuorille ja nuorisokulttuuria edustaville tähdille kyseinen kielenkäyttö on muita sallittavampaa. Nykyään asiantuntijat väittävät, että kiroilu on ihmiselle hyväksi, koska hän pääsee siten päästämään negaatioitaan ulos.

Verkkovideolla luetellaan nyt seitsemän syytä, miksi ärräpäitä ei kannata pidätellä. Tsekkaa, oletko samaa mieltä. Eräs syy on se, että tutkimuksienkin mukaan kiroilu on ihmisessä sisäänkirjoitettua – ei siis kannata vastustella v**tuja ja perkeleitä, kun ne suusta ulos pyrkivät.

Lapset oppivat usein kirosanoja ennen kuin he osaavat edes luetella aakkosia. Kiroilun on nähty tutkimuksissa lievittävän kipua. Ihmiset laittoivat testitilanteessa kätensä jäiseen vesiastiaan. Ne jotka kiroilivat, pystyivät pitämään kätensä kauemmin astiassa. Katso muut faktat videolta ja opi lisää.