Benedict Cumberbatch photobombasi U2-yhtyeen – harva kehtaa tehdä saman

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brittiläinen näyttelijä Benedict Cumberbatch on muutaman vuoden aikana noussut varsin tunnetuksi tähdeksi. Uusi Sherlock -sarjan myötä maailmanmaineeseen kohonnut mies on sittemmin ollut mukana Hollywood-elokuvissa, kuten Star Trek Into Darkness ja Hobitti: Smaugin autioittama maa.

YouTube
YouTube

Parin viikon takaisessa Oscar-gaalassa nähtiin erikoinen tilanne, kun Benedict Cumberbatch päätti photobombata U2-yhtyeen televisiokameroiden edessä. Video päätyi sittemmin Youtubeen. Nyt tilanteesta nähdään versio, jonka taustalla soi tilanteeseen sopiva Tappajahai-elokuvan tunnussävel.

37-vuotias Benedict Cumberbatch aloitti uransa teatterin lavalla vuonna 2001. Sittemmin hän on noussut suuren yleisön tietoisuuteen esimerkiksi Uusi Sherlock -sarjan ja elokuvien Star Trek Into Darkness, Viides valta ja 12 Years a Slave myötä. Taannoin Benedict Cumberbatchin uutisoitiin olevan Tumblr-mikroblogipalvelun suosituin miespuolinen tähti.