Mies, karsi nämä törkeydet sanavarastostasi

Lifestyle · Anna Poikkimäki

Kun kauniimman sukupuolen edustaja tekee jotain mikä harmittaa, joillekin voi tulla ensimmäiseksi mieleen jupista naisesta halventavia nimityksiä. Jos äiti ei ole opettanut käytöstapoja, saattavat lauseet tulla ulos suusta kovaan ääneen. Elite Daily opettaa nyt, millaiset mölyt kannattaa pitää mahassaan.

Huorittelu kertoo aina enemmän haukkujasta kuin naisesta itsestään. Nuorella iällä tällaisen sanan käyttö voi tehdä ikuisia arpia tyttösen sieluun ja vaikuttaa hänen identiteettiinsä ja seksuaalisuuteen. Jos ihminen ei myy itseään kadulla, hän ei ole huora. Ja vaikka hän myisikin, niin ammatille löytyy korrektimpiakin nimityksiä.

Naisten tunteellisuuteen ja seksuaalisiin patoumiin suhtauduttiin jo menneillä vuosisadoilla hysteriana. Ei siis ihme, että hulluuden leima on nykyäänkin helppo liimata erilaisesti käyttäytyvän neitokaisen otsaan. Omituisuus ei aina ole hulluutta, tässäkin kohtaa arvostelijan on syytä katsoa ensin itseään peiliin ja miettiä, miksi hänellä on tarve kiinnittää niin paljon huomiota toisen ihmisen älykkyyteen.

Joskus naiset tekevät toisilleen ilkeitä tekoja, ja silloin heitä saatetaan nimittää ämmiksi. Ämmä-sana on epäkunnioittava, eikä sen miespuolisessa vastineessa, varsin neutraalissa äijä-sanassa ole läheskään yhtä negatiivista konnotaatiota. Mielipiteitä omaavia neitokaisia voidaan myös kutsua pomottajiksi. Latistava nimitys pakottaa naisen asettumaan takaisin ruotuun niin, ettei hän yritä aktiivisesti viedä elämänsä eteenpäin. Siihen ei kannata alistua.

Milloin naisesta tulee helppo? Helpoksi nimitetään kaunotarta, joka antaa nopeasti tutustumisen jälkeen miehelle lempeä. Usein tässä ei vallitse sukupuolten tasa-arvo. Miehet voivat saalistaa neitokaisia ja saada pelimiehen leiman otsaansa, mikä lisää heihin kohdistunutta ihailevaa kiinnostusta. Naiset sen sijaan ovat automaattisesti huonoja ollessaan helppoja.

Pihtari-termiä käytetään naisesta, joka kiusoittelee miestä, mutta ei päästä häntä kotipesälle asti. Vaikka upea ilmestys nauttisikin flirttailusta, ei jokainen hymy suinkaan tarkoita automaattisesti seksiä. Miesten on parempi niellä pettymyksensä ja kasvaa aikuiseksi. Myös verkoissa kiertävistä erilaisista naisen kehoon liittyvistä valokuvailmiöistä, kuten bikinisilloista, on syytä päästä eroon, koska ne aiheuttavat vain hoikkuuspaineita kauniimman sukupuolen edustajille.