Supermalli-Nina ja Justin Bieberin mallihottis viettelevät rantakuvissa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Huippumalli Nina Agdal biletti äskettäin itseään huimasti vanhemman Hollywood-komistus Leonardo DiCaprion kanssa julkkisbileiden jatkoilla. Tämä rikkoi hänen seurustelusuhteensa laulaja Max Georgeen, joka jätti mallin kuultuaan tapauksesta. Viralllisesti parin kerrottiin halunneen suhteelta eri asioita.

YouTube
YouTube

Nyt Nina on ollut bikinikuvauksissa Justin Bieberin All That Matters -musiikkivideolla esiintyneen Cailin Russon kanssa. Kaunottaret hehkuvat värikkäissä bikineissään Ocean Pacific -merkin kevät- ja kesäkampanjassa. Mukana kuvauksissa oli myös Dallas-sarjan tähti Josh Henderson, joka toi videoon mukaan mieskomeutta.

Lähde kertoi taannoin The Sun -lehdelle, että ero Agdalista otti koville Max Georgella, joka oli vastikään joutunut ilmoittamaan medialle The Wanted -poikabändin hajoamisesta. Agdal ja George olivat hyviä ystäviä ennen romantiikkapuoleen siirtymistä. DiCaprion kerrotaan kuitenkin edelleen seurustelevan mallirakkaansa Toni Garrnin kanssa. Agdal on tehnyt uraa esimerkiksi Victoria’s Secretin, Beach Bunnyn ja Sauvagen näyttävissä kuvissa.

Uusimmat