Herkkä hetki yhdessä rakkaan kanssa. Äänistä ei puutu volyymia lähellä kliimaksia. Harvemmin ihmisellä tulee seksin aikana mieleen, kuunteleeko seinänaapuri toisella puolella aktin kulkua. Joskus voihkinnan ääni on sen verran kova, ettei naapurin hurmiota voi olla kuulematta.
Nyt eräs mies on laittanut pariskunnalle osuvan viestin kärsittyään edellisiltana seksiäänistä. Asunnossa numero 17 asuva kaveri ymmärtää pelin hengen – ja ottaa siitä kaiken irti.
– Hyvä naapuri. Eilen illalla uskoin kuulleeni sinun ja poikaystäväsi harrastamassa seksiä yhdessä. Voisitteko olla vielä kovaäänisempiä? Oli vaikeaa masturboida, kun pidin toisella kädellä kuppia seinää vasten, kirjoittaa mies.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
