MTV-teiniäitien kohellus jatkuu televisiossa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Teiniäitien elämää kuvaavat MTV-kanavan realitysarja 16 and Pregnant on aiheuttanut runsaasti kohua esimerkiksi niiden päähenkilöiden holtittoman elämäntyylin vuoksi ja siksi, että osa sarjan tähdistä on päätynyt rikkaaksi julkkikseksi – tosin kivuliaiden mutkien kautta.

Yhdysvalloissa aloitetaan pian sarjan viidennen tuotantokauden esitykset, ja jo ensimmäinen traileri lupaa, että luvassa on raakaa tositelevisiodraamaa. Itkuinen teiniäiti kuuntelee äitinsä sanelemia totuuksia siitä, kuinka tyttö on mennyt raskauden myötä pilaamaan elämänsä, eikä hän saa asua perheen talossa kuin kuukauden synnyttämisen jälkeen. Tytön äiti on synnyttänyt kolme kuukautta aiemmin perheen kuopuksen ja teinin pikkusisaren.

– Olet mielestäni liian nuori äitiyteen. Elämäsi ja unelmasi ovat mennyttä, kuten myös haaveet lakimiehen ja suunnittelijan ammateista. En tahdo pelotella sinua, vaan valmistaa sinua tulevaan. Poikaystäväsi työ ravintolassa ei riitä elättämään teitä. Kaikki asiat muuttuvat nyt elämässäsi, äiti lateli.

– Saat asua kuukauden synnyttämisen jälkeen talossa, koska se on vaikeinta aikaa, mutta sitten teidän täytyy muuttaa pois. Meillä ei ole yksinkertaisesti tilaa teille. Joko muutat poikaystäväsi tai isäsi luokse, äiti jatkoi.

– En edes tunne poikaystävääni ja oletat, että muutan hänen luokseen vauvan kanssa?, itkuinen teini kysyi kummissaan.

Get More:

MTV Shows

Sarjan on pelätty kaunistelevan nuorten äitien elämää ja tarjoavan nuorille katsojille huonoa roolimallia. Tämä traileri kuitenkin kertoo päinvastaista. Kerroimme äskettäin tutkimuksesta, joka myös osoitti, että totuus saattaa olla päinvastainen.

Yhdysvaltalaisen National Bureau of Economic Research -järjestön tutkimuksen mukaan teiniraskauksien määrä on laskenut maassa jopa 5,7 prosenttiyksikön verran 16 and Pregnant -sarjan ensiesityksen jälkeen. Tutkijat huomasivat raskauksien määrän vähentyneen erityisesti seuduilla, joissa sarja on suosituin. Lisäksi nuoret ovat hakeneet kyseisillä alueilla internetissä tavallista runsaammin tietoa raskauksista ja niiden ehkäisystä.