Automaattinen suihinottolaite julkistettiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Seksivälineitä mietittäessä monille tulee ensimmäisenä mieleen jonkinlainen naisille tarkoitettu dildo tai hieromasauva. Kuitenkin myös miehille on olemassa jos jonkinlaista tyydyttäjää. Pitkälle kehittyneimpinä erotiikkaleluina voidaan pitää aidon naisen kaltaisia seksinukkeja. Niissäkin on yksi huono puoli.

Yksikään lelu ei pysty simuloimaan aitoa naisen kanssa suoritettua aktia, sillä kumppanin kanssa sekstailuun oleellisesti liittyvää liikettä saattaa olla jopa hankala yrittää tuottaa keinotekoisesti – vaikka ei masturboimisessakaan tietysti mitään vikaa ole. Asialle on rientänyt yhdysvaltalainen lakimies Brian Sloan, joka päätti taannoin omistaa elämänsä automaattisen suihinottovälineen kehittämiseen, Bro Bible -sivusto uutisoi.

Nyt hän esittelee luomuksensa, Autoblow 2 -nimisen välineen, joka on seitsemän vuoden kehittelyn tulos. Suihinottomaatti on 680 grammaa painava ja liki 23-senttinen ja verkkovirralla toimiva laite, jonka myyntihinnaksi on suunniteltu 150 dollaria. Kovasta äänestä huolimatta laite imee miehen penistä kolmella eri nopeusvaihtoehdolla. Brian Sloan hakee parhaillaan rahoitusta tuotteen valmistamiselle, ja IndieGoGo-sivuston mukaan hänen keskintöään on tuettu anteliaasti.