Kiinalainen ravintola säästölinjalle – katso mitä keittiöstä löytyy!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Robotit ovat kehittyneet viime vuosikymmenen aikana niin paljon eteenpäin, että niiden otaksutaan valtaavan ihmisten tekemiä töitä jo lähivuosien aikana. Erilaiset automaatit ovat jo korvanneet monet palvelualan ammattilaiset, mutta nyt robotin avulla on korvattu jopa kiinalaisen ravintolan kokki.

YouTube
YouTube

Kiinalainen Liu Hasheng on perustanut ravintolan, jonka keittiössä työskentelee huippukokkien sijaan robotteja. Mies keksi palkata mekaaniset laitteet valmistamaan ruokaa kustannuksia pienentääkseen. Asiasta uutisoineen BBC-uutiskanavan mukaan myös ravintolan ovella ja tarjoilijana työskentelee robotteja. Ravintolan ihmistyöntekijät kontrolloivat robotteja nappeja painamalla.

Videolla ravintolan asiakkaat kertovat olevansa vaikuttuneita robottikokkien tekemistä ruoista ja kehuvat, että ne maistuvat herkullisilta. Robottien käyttäminen keittiössä takaa ainakin sen, että ruoka on aina tasalaatuista, mutta makujen varioimiselle ei varmastikaan jää varaa ilman uutta ohjelmointia. Samanlaisia ravintolarobotteja kaavaillaan jo muuallekin Kiinaan.