Pikkutuhmaa vai ei? Heidi nauttii mehujäästä bikineissä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Saksasta kotoisin oleva huippumalli Heidi Klum erosi pari vuotta sitten laulaja Sealista. Samalla hän vaihtoi aviomiehen henkivartijaansa Martin Kirsteniin. Supermalli paljasti henkivartijamiehen edustavan hänen unelmiensa miestyyppiä, mutta myös kyseinen suhde on sittemmin päättynyt.

40-vuotias huippumalli ei ehkä ole nykyään yhtä usein esillä mediassa kuin nuoremmat kollegansa. Nyt Heidi Klum on kuitenkin muistuttanut maailmaa olemassaolostaan julkaisemalla sosiaalisessa mediassa keväisen otoksen. Instagram-kuvassa pyykkilautavatsaansa esittelevä tähti nauttii mehujäästä oranssissa bikinissä ja vaaleanpunaisessa hameessa.

Heidi Klum ei kertomansa mukaan pidä sliipatuista miehistä. Naisen makuun ovat ennemmin tavallisiin tai ehkäpä jopa hieman rentoihin vaatteisiin pukeutuvat kaksilahkeiset. Huippumallilla on Sealin kanssa kolme yhteistä lasta sekä laulaja-exän adoptoima Leni-tytär supermallin aiemmasta liitosta.