20 000 euroa unohtui taksiin – sitten tapahtui jotain odottamatonta

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Ihmisiltä jää varmasti aina silloin tällöin tavaroitaan erilaisiin julkisiin kulkuvälineisiin. Myös taksikuskit löytävät välillä autoistaan asiakkailta jääneitä tavaroita. Nyt otsikoihin on noussut kiinalainen taksikuski, joka löysi taksistaan jotain todella odottamatonta.

Taksikuski Zhao Lei löysi autonsa takapenkiltä 170.000 juania. Rahasumma on hieman yli 20.000 euroa. Daily Mail -lehti kertoo, että rahasumma on yli kolme kertaa sen verran, kuin mitä Zhao tienaa vuodessa.

Rehellinen mies ei kuitenkaan voinut ajatellakaan pitävänsä löytämänsä rahat, vaan hän vei rahat työnantajalleen. Työnantaja löysi rahojen oikeat omistajat, jotka paljastuivat pariskunnaksi, joka oli kantanut mukanaan huimaa käteissummaa ostaakseen uuden auton. Pariskunta tarjosi taksikuskille 10.000 juanin eli noin 1.200 euron löytöpalkkiota uroteostaan, mutta mies ei suostunut ottamaan rahoja vastaan.

– Minun oli vain tehtävä se. Kuka tahansa, joka menettää noin paljon rahaa, tulisi hulluksi. En suostu hyötymään siitä, urhoollinen Zhao Lei selittää.