Kätevä ratkaisu pieneen vessaan – yhdistä lavuaari ja vessanpönttö

Koti & Asuminen · Terhi Piiroinen

Kaikkia alle 20 neliön asuntoja voisi kuvailla sanalla pieni. Kekseliäisyydellä voi kuitenkin hyötykäyttää jokaisen neliön äärimmäisen tarkasti ja siten, että asunnosta ei puutu mitään oleellista. Hotellihuoneet ovat monen mielestä hyviä esimerkkejä käytännönläheisestä, tehokkaasta ja tyylikkäästä sisustamisesta.

Kodin perustarpeisiin kuuluvat lieden, jääkaapin, vesipisteen ja sängyn lisäksi toimivat wc-tilat. Kaikissa suurimpien kaupunkien pikkuasunnoissa ei ole omaa suihkua, vaan peseytyminen suoritetaan kerrostalon yhteisissä tiloissa. Vessanpönttö on kuitenkin varuste, joka on tätä nykyä löydyttävä jokaisen asunnosta. Käsien pesua varten vessassa tulee olla myös lavuaari.

Olemme kertoneet jo aiemmin miten maailmalla on rakennettu useita konsepteja, joissa yleisten vessojen pisuaarien yhteyteen on liitetty lavuaari käsienpesua varten. Lavuaarin vesi valuu pisuaariin ja huhtelee sen vettä säästäen. Nyt sama idea on ehdittu tuoda myös käytäntöön ja kaiken lisäksi pisuaarin sijaan aivan tavallisen vessanpöntön kanssa.

Pöntön päälle sijoitetulla lavuaarilla säästää tilaa, ja se on myös oiva muistuttaja käsien pesusta. Samanlaista ideaa voi hyödyntää myös julkisten paikkojen saniteettitiloihin, kuten ravintoloiden ja huoltoasemien vessoihin. Inspiroiva vessakuva julkaistiin Redditissä.